Lähetin Vieteri

- koko nimeltään Lähetin Vieteri, mutta tunnetaan termillä Vieteri
- syntynyt 15. joulukuuta 2009, 11-vuotias, oma ikääntyminen
- suomenpienhevonen, ori, ruunikko, säkäkorkeus 142 cm
- koulutustaso helppo A, re 120 cm, CIC/CCI2, estepainotteinen
- kasv. Susanna Hollola FIN, om. Stallions of William VRL-09484

- saavuttanut arvonimet KTK-III, Fn, PP MVA, YLA3
- rekisteröity numerolla VH11-018-0110, strategiset tiedot

- luomuastutus 700 ve, pakasteen siirto 550 ve + varsamaksu 1100 ve

 
 
Persoonaltaan toimelias, yritteliäs ja läheinen

Vieteri on hyvin nimensä veroinen ilopilleri, aina pomppimassa joka suuntaan kuin kumipallo. Ori on erittäin ihmisrakas ja läheinen persoona, aina valmiina toimintaan eikä rohkeutta puutu minkään asian suhteen. Vieteri on myös aivan hullaantunut esteisiin, ja hyppää minkänäköisen ja -oloisen esteen tahansa. Erityisen mukava kaveri se on maastoesteillä, sillä orilla on valtava veto päällä ja eikä sen riemulla ole rajaa juostessaan puskien lomassa kohti uusia hauskanmallisia hökötyksiä. Muutoinkin Vieteri viettää hyvin positiivismielistä ja huoletonta elämää, joskin on välillä kärsimätön eikä malttaisi pysytellä paikoillaan kun voisi tehdä paljon muutakin kivaa.

Hoidettaessa ja käsitellessä Vieteri on yksinkertaisesti suloinen tapaus. Poni on erityisen nöyrä kumppani, aina ystävällinen ja ei huonoa päivää näe. Se on kuitenkin melko massiivinen ja hyvin vahva, ja vaatii siksi napakan otteen ettei lähde huitelemaan ihan mihin haluttaa. Määrätietoisella ja ennakoivalla asenteella tämän kanssa ei kuitenkaan pitäisi olla mitään ongelmia, tosin kaikki eivät kestä pojan tasaista hösöttämistä. Kyse on kuitenkin vain luonteenpiirteestä, ja tällä nyt sattuu olemaan ah/hd. Ratsastaessa Vieteri on hyvin mukava, sillä sitä ei tarvitse patistaa eteenpäin ja nyörtyvän luonteensa ansiosta sen kanssa ei tarvitse muutoinkaan taistella. Normaalilla liikutuksella se kantaa itsensä kauniisti ja varmasti, mutta se on liian kärsimätön kouluradoille. Vieteri saattaa välillä saada pieniä pukkikohtauksia hermostuessaan liikkeiden pikkutarkkaan hiontaan, ekä se jaksa motivoitua samojen liikkeiden toistamisesta uudelleen ja uudelleen. Esteillä sillä on usein myös liikaa energiaa, ja innostuessaan Vieteriltä tahtoo kadota usein ratsastajan olemassaolo radan siintäessä sen näkökentässä. Orilla on kuitenkin moitteeton tyyli, se jättää paljon ilmavaraa eikä kiellä vaikka tulisi esteelle jalat sidottuna ja takaperin. Vieteri osaa myös vetää kärryjä, ja sillä on juostu muutama lähtö nuoruudessaan, ravuriksi siitä ei kuitenkaan ollut.

Sukupuu ja taustatietoa
    i. Vieteri
    sph, 143 cm, vrt, evm
    KTK-I, valio, KRJ-I
    ii. Loistekas
    sh, 155 cm, vrt, evm, KRJ-II
    iii. Puhemies
    iie. Flora
    ie. Lysti
    sph, 145 cm, prt, evm, valio
    iei. Liinaharja
    iee. Hyvä-Leija
    e. Lähetin Aroma
    sh, 158 cm, rt, evm
    KTK-II, ERJ-II
    ei. Alikersantti
    sh, 153 cm, m, evm
    eii. Sippomus
    eie. Saparo
    ee. Leponi
    sph, 147 cm, rnk, evm, KTK-III
    eei. Volker
    eee. Hupina

Vieterin isä Vieteri on upeaakin upeampi suomenpienhevosori, joka on kerännyt mainetta ja kunniaa missä ikinä ollutkin. Tämä komea hevonen on kantakirjattu I-sijalle, ja se on palkittu jälkeläislaadultaan Valioksi. Lisäksi Vieteri voitti suomenhevosten koulumestaruuden I-sijan vuosina 1997-1999. Orilla on tähän mennessä 101 jälkeläistä. Isänisä Loistekas on lähes yhtä upea kuin poikansa, joskin aavistuksen polvi on pojasta parantunut. Liinakko suomenhevonen sai suomenhevosten koulumestaruuden II-sijan vuonna 1989, ja se oli aikansa hienoimpia kouluratsuja. Loistekkaan vanhemmat Puhemies ja Flora olivat molemmat myös osaavia ratsuja, mutta painottuivat kuitenkin enemmän metsätöihin. Näistä hevosista on periytynyt massiivisempi ulkomuoto, joka näkyy Lähetin Vieterissäkin. Isänemä Lysti on hieno, Valion jälkeläisarvolla palkittu suomenpienhevostamma joka osasi vähän kaikenlaista. Tamma ei koskaan menestynyt kilpailuissa erityisen huomiota herättävästi, mutta oli erittäin upea siitostamma joka tuotti useita kauniita varsoja. Lystin vanhemmat Liinaharja ja Hyvä-Leija edustivat varsin vaatimatonta sukua. Liinaharja oli ulkomuodoltaan upea, ja se huomioitiin kantakirjauksessa II-palkinnolla, mutta vietti silti seesteistä harrastehevosen elämää. Hyvä-Leija puolestaan oli ratsastuskoulun hiukan parempi tuntihevonen, joka oli jokaisen tuntilaisen suosikki avoimuutensa ja nöyryytensä vuoksi.

Vieterin emä Lähetin Aroma on tulos pitkän linjan estehevosen hakemisesta. Tämä rautias suomenhevostamma kantakirjattiin II-palkinnolla, erityistä kiitosta se sai upeasta ratsutyypistä. Lähetin Aroma voitti myös suomenhevosten estemestaruuden vuonna 2006, ollessaan vasta kuusivuotias. Myöhempinäkin vuosina tamma sijoittui kärkipäähän, ja siltä odotetaan vielä paljon. Emänisä Alikersantti oli suvun ainoa ravuri, eräänlainen musta hevonen myös kirjaimellisesti. Luonteeltaan melko hankala ori ei ollut kovin pidetty hevonen, vaikka pärjäsikin raveissa. Alikersantin ennätys oli 28,7aly, ja Lähetin Aroman lisäksi sillä on kaksi muuta varsaa. Alikersantin vanhemmat Sippomus ja Saparo tekivät tuloksia esteradoilla. Molemmat sijoittuivat kahtena vuonna suomenhevosten estemestaruudessa II-sijalle, liekö johtunee niiden samasta omistajasta. Parivaljakko eli melko luonnollista elämää, ja varsoja tulikin vuosittain mikä vähensi reilusti Saparon kilpailu-uraa. Emänemä Leponi loisti seuratason estekilpailuissa, ja siltä oltaisiin voitu odottaakin paljon ellei omistajan ramppikuume olisi estänyt kilpailemista suuremman tason kilpailuissa. Monen mielestä Leponin kyvyt menivät hukkaan, mutta saatiin se kuitenkin kantakirjattua III-palkinnolle ja teetettyä viisi varsaa vanhemmalla iällä. Kaikki kovan tason esteratsuja. Leponin vanhemmat Volker sekä Hupina ovat kuuluisaa ravihevossukua, mutta molemmat painottuivat silti esteratsastukseen. Volker loukkasi jalkansa pian kilpailu-uransa alettua vääränlaisen treenauksen vuoksi, ja sen ura jäi valitettavan lyhyeksi. Ori ei myöskään päässyt kantakirjaan heikon liikkuvuutensa vuoksi. Hupina sen sijaan paistatteli parrasvaloissa myös aluetasolla, mutta sen kilpaileminen oli sen verran harvaa ettei cupeista tullut koskaan isoja pistesaldoja.

Jälkeläiset ja jalostusinformaatio

Vieteri on käytettävissä jalostukseen suomen(pien)hevostammoille. Tamman tulee olla evm-sukuinen ja vähintään 4 vuotta vanha. Ori astuu mieluiten luonnollisin menetelmin Williamissa laitumella, mutta myös pakasteita on mahdollista saada. Vieteri periyttää suuria merkkejä, syvää väritystä, sähäkkää luonnetta ja hienoa estepotentiaalia. Luomuastutus 700 ve / pakastesperma 550 ve + varsamaksu 1100 ve elävästä varsasta.

    - 23.02.2011 sh-o. Venteri (e. Venliina) om. Lynn, Piilopirtti

Aktiviteetit ja arkistoidut elämän tapahtumat
04.09.2010 KERJ (kutsu), helppo - 5/30
05.09.2010 KERJ (kutsu), helppo - 5/30

23.09.2010 MEJ (kutsu), 80 cm - 2/20

10.03.2011 ERJ (kutsu), 60 cm - 2/40
23.03.2011 ERJ (kutsu), 110 cm - 1/40
24.03.2011 ERJ (kutsu), 110 cm - 3/35
25.03.2011 ERJ (kutsu), 110 cm - 6/40

19.09.2010 kenttä (kutsu), CCI/CIC1 - 2/20

10.07.2011 este (kutsu), 60 cm - 3/13
10.07.2011 este (kutsu), 90 cm - 1/5
10.07.2011 este (kutsu), 100 cm - 1/5
21.07.2011 este (kutsu), 90 cm - 2/45
22.07.2011 este (kutsu), 80 cm - 2/47
22.07.2011 este (kutsu), 110 cm - 1/42
02.08.2011 este (kutsu), 90 cm - 2/13
02.08.2011 este (kutsu), 100 cm - 1/11
02.08.2011 este (kutsu), 40 cm - 3/30
02.08.2011 este (kutsu), 70 cm - 2/31
02.08.2011 este (kutsu), 100 cm - 2/39

13.09.2010 PKK (kutsu), tuom. Kukka - KP
17.09.2010 PKK (kutsu), tuom. Odelie - KP
09.12.2010 PKK (kutsu), tuom. aksu - KP
19.12.2010 PKK (kutsu), tuom. Beronia - KP

10.02.2011 PKK (kutsu), tuom. Anne - EO-sert
01.05.2011 PKK (kutsu), tuom. nica - EO-sert
04.07.2011 PKK (kutsu), tuom. nica - KTK-sert

24.01.2011 estevalmennus, valmentajana Anita V.
Alkulämppä matalilla esteillä oli mitä hirveintä katsottavaa, poni juoksi esteelle tuon tuosta ja ratsastaja yrittäen hidastaa vauhtia. Joten ruvettiin treenaamaan hidasta ja rauhallista laukkaa. Ympyrällä treenailtiin hyvää laukkaa. Pian laukka saatiin haettua joten otettiin este mukaan ympyrälle. Esteen nähdessään rupesi Vieteri hakemaan vauhtia, käskin ratsastajan ratsastaa kouluratsastusta ennen estettä. Vieteri vähän hidasti laukkaa, mutta ei sopivasti. Hyppy meni kyllä oikein hyvin. Tätä samaa treenattiin seuraavat 20 minuuttia. Pian Vieteri rupesi toimimaan hyvin. Nytten voitiin jo mennä lyhyttä rataa, vaikka Vieteri välillä koittikin lujentaa sai Wilberi pidettyä ponin kuuliaisena. Vielä tempon muutoksia tehtiin ennen varsinaista rataa ja poni kulki oikein rauhallisen kuuliaisena. Pian rata olikin suoritettu ja pari vinkkiä jätin.

24.04.2011 Kauneuskilpailuissa näyttämässä ulkomuotoa
Stal Graphie järjesti tallillaan avajaiskilpailut, eräänlaisten oripäivien muodossa ja joukkoon kuului myös pkk:n alainen näyttely. Lähdimme matkaan melko pienellä joukolla, sillä ilma oli kehno ja suurempi hevosrekka remontissa. Traileriin pakattiin kuitenkin Vieteri ja Norppa, kaksi komistusta vailla arvonimiä. Matka sujui odotettua paremmin, sillä tiet olivat onneksi tyhjiä eikä tyhmänrohkeita ohittelijoitakaan tullut vastaan. Paikalle saavuttuamme laitoimme hevoset pikavauhtia kuntoon, joskin muiden hevosten upea taso masensi hiukan tunnelmaa. Kehässä kiertely sujui myös melko heikosti molempien innostuessa päästyään ahtaasta kopista ulos. Steppailulta ja ryhdittömältä olemukselta ei vältytty. Lopputuloksena molemmat jäivät HY:n tasolle vaikkakin tuomareilta tuli paljon kehuja rakenteesta, yleinen taso oli kuitenkin liian korkea. Norppa pääsi kuitenkin lopulta palkinnoille pään arvostelussa, jossa kehuja tuli etenkin orin ilmeestä ja mittasuhteista.

21.09.2011 yleislaatuarvostelu
Vieteri käyttäytyi laatuarvostelussa varsin hyvin, vaikka ilma olikin hirveä ja odotusajat pitkät. Piirrettyjen orien luokan tuomarina toimi Stina, ja hän arvioi meidät YLA3:n veroisiksi. Pieni pettymys tämä sija oli, vaikka hieman keskeneräinen ori onkin. Loppupisteet saimme rakenteesta 30/41, luonteesta 34/50, suvusta 17/44 ja kilpailuista 8/40. Yhteensä siis 89 pistettä.

30.09.2011 kantakirjatilaisuus
Syyskuun kantakirjaustilaisuuteen piirretyille hevosille oli ilmoittautunut erittäin laadukasta porukkaa. Vieteri pörhisteli puoliveristen seassa tasokkaasti, mutta sai silti vain kolmannen palkinnon. "Valtavan paksu kaula ja raskas pään ja kaulan liitymä. Olematon säkä. Runko ei ole sopusuhtainen, sillä etuosa on huomattavasti takaosaa raskaampi. Lihaksettoman oloinen takapää. Lievää takakorkeutta ja pientä notkoselkäisyyttä. Turhan korkealle kiinnittynyt häntä. Kavioita ei voi arvostella. Seisoo supussa takajaloilla. Taaempi etujalka näyttää pidemmältä. Lihakseton takakoipi. Voi, missä silmä? Vaikka on pitkä harja, piirroksissa pystytään toteuttamaan niin, että se ei olisi silmien edessä. Muutoin hyvää puuväri väritystä, hyvin toteutettu." 61+60+60+60=60%.

 

 
tekstit, kuvat ja ulkoasu © wilberi    |    virtuaalihevonen